Esitäytetty veroilmoitus
Varat ja velat
Verohallinto kerää varallisuustietoja muun muassa kiinteistöverotusta ja verovalvontaa varten. Kaikkea omistuksessa olevaa omaisuutta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa verottajalle.
Esitäytetylle veroilmoitukselle on merkitty verohallinnolla olevat tiedot verovelvollisen varoista. Esitäytettäviä varoja ovat muun muassa verovelvollisen verovuoden päättyessä omistamat arvo-osuudet, sijoitusrahasto-osuudet, asunto-osakkeet ja kiinteistöt.
Mikäli esitäytetyllä veroilmoituksella ei ole merkitty varoja, jotka tulee ilmoittaa verottajalle, veroilmoitusta tulee täydentää ja se pitää lähettää korjattuna verottajalle. Lisättävät tiedot ilmoitetaan lisätietoja -kohdassa. Tärkeää on myös merkitä rasti ilmoitusosan kohtaan 13.1, mikäli varallisuustiedoissa on muutoksia. Mikäli tila ei ole riittävä, kannattaa laatia erillinen liite, johon lisättävät varat ja velat listataan ja yksilöidään.
Verohallinto kerää varallisuustietoja muun muassa kiinteistöverotusta ja verovalvontaa varten. Kaikkea omistuksessa olevaa omaisuutta ei kuitenkaan tarvitse ilmoittaa verottajalle. Verovelvollisen tulee ilmoittaa verottajalle vain ne varat, joiden osalta on säädetty ilmoitusvelvollisuus. Ilmoittamisvelvollisuus koskee varoja ja velkoja, sellaisena kuin ne olivat verovuoden 2007 päättyessä. Ilmoitusvelvollisuus koskee myös ulkomailla olevia varoja.
Mitä varoja pitää ilmoittaa
Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän on annettava veroilmoituksessaan tiedot ja niitä koskevat selvitykset vain seuraavista omistamistaan varoista:
1) kiinteistöt eli esimerkiksi tontit ja tilat sekä muut kiinteistörekisteriin merkittävät yksiköt,
2) erottamaton määräala,
3) rakennus ja rakennelma, joka on toisen maalla, esim. vuokrakiinteistöt,
4) asunto-osakeyhtiön osakkeet,
5) keskinäisen kiinteistöosakeyhtiön osakkeet,
6) osakeyhtiön osakkeet ja yhteissijoitusyritysten osuudet,
7) osuuskunnan osuus (ei kuitenkaan osuuksia osuuskunnassa, joka harjoittaa tavanomaisten kulutustavaroiden tai -palveluiden myyntiä eli kulutusosuuskuntien ja osuuspankkien tavanomaisia osuuksia),
8) ulkomaisen kuolinpesän osuus,
9) sijoitusrahasto-osuudet,
10) muut arvopaperit ja arvo-osuudet, ei kuitenkaan joukkovelkakirjoja, joita verotetaan korkotulon lähdeverosta annetussa lain mukaan. Ilmoittaa ei tarvitse myöskään vastaavia yleisön merkittäväksi tarjottuja Euroopan talousalueella olevan julkisyhteisön tai kirjanpitovelvollisen koronmaksajan Euroopan talousalueella liikkeeseen laskemia joukkovelkakirjoja,
11) osuudet avoimeen yhtiöön, kommandiittiyhtiöön ja muuhun yhtymään. Yhtymän osakkaan on omassa veroilmoituksessaan ilmoitettava yhtymän nimi, y-tunnus sekä osuutensa yhtymän varallisuuteen,
12) hallinta- ja nautintaoikeus varallisuuteen, joka on pidätetty omaisuuden luovutuksen yhteydessä tai saatu tahi lahjana, perintönä tai testamentilla. Ilmoitusvelvollisuuden pirissä olevat hallinta- ja nautintaoikeudet,
13) liike- ja ammattitoiminnan sekä maatilatalouden varat.
Omistusosuus yhtymästä tulisi selvitä veroilmoituksen erittelyosasta, mikäli osuutta ei ole merkitty, osuus tulee ilmoittaa lisätietoja kohdassa. Yhtymän yksilöinti tapahtuu yhtymän y-tunnuksen avulla. Osuudesta on ilmoitettava yhtymän nimi ja kotipaikka sekä murtolukuna osuus yhtymän tuloon ja varallisuuteen. Yhtymä muodostuu esimerkiksi sisarusten yhteisesti omistamasta metsäkiinteistöstä.
Varojen arvoa ei yleensä ilmoiteta
Varoista ilmoitetaan vain varojen laji, lukumäärä ja varojen yksilöimiseksi tarpeelliset tiedot. Luonnollisen henkilön ja kuolinpesän veroilmoituksessa ei ilmoiteta varojen arvoa koskevia tietoja. Esimerkiksi asunto-osakkeista on ilmoitettava asunto-osakeyhtiön nimi, huoneiston numero ja omistusosuus. Arvo-osuuksista on ilmoitettava yhtiön nimi ja osakkeiden lukumäärä ja sijoitusrahasto-osuuksista sijoitusrahaston nimi ja osuuksien lukumäärä.
Kiinteistöistä on laji-, lukumäärä- ja yksilöintitietojen lisäksi veroilmoituksessa erikseen (lomake 3) ilmoitettava verovuoden aikana kiinteistön tiedoissa tapahtuneet muutokset. Muutoksilla tarkoitetaan kiinteistön tiedoissa kiinteistön hankinnan, rakentamisen, maankäytön muuttumisen, perusparannuksen, huomattavien korjaustoimenpiteiden tai muun tällaisen syyn vuoksi tapahtuneita muutoksia.
Säännöstä, jonka mukaan omaisuuden varallisuuden arvoa ei ilmoiteta, on poikkeuksia. Ilmoitettavia saatavia ovat esimerkiksi joukkovelkakirjat. Tämä koskee luonnollisesti vain niitä saamisia, joita ilmoittamisvelvollisuus ylipäätään koskee eli muita kuin korkotulon lähdeverotuksen piiriin kuuluvia. Ilmoittamisvelvollisuus ei koske kuitenkaan esimerkiksi yksityishenkilön saatavaa toiselta yksityishenkilöltä eli esimerkiksi vanhempien antamaa lainaa lapsille.
Hallintaoikeuden ilmoittaminen
Nautinta- ja hallintaoikeudella tarkoitetaan muulla kuin omaisuuden omistajalla olevaa oikeutta käyttää omaisuutta ja / tai saada hyväkseen sen tuotto. Ilmoittamisvelvollisuus koskee kiinteistöihin, asunto- ja kiinteistöosakkeisiin sekä arvopapereihin kohdistuvia hallinta- ja nautintaoikeuksia.
Lisäksi ilmoittamisvelvollisuus koskee tällaisiinkin varoihin kohdistuvia nautinta- ja hallintaoikeuksia vain niissä tapauksissa, joissa nautinta- tai hallintaoikeus on pidätetty tai saatu omaisuuden luovutuksen yhteydessä tai joissa se on saatu lahjana, perintönä tai testamentilla. Omaisuuden luovutuksia ovat kauppa, vaihto ja lahja.
|
Esimerkki: Oikeus asua kiinteistöllä
Kiinteistön kaupan yhteydessä myyjä on pidättänyt itselleen elinikäisen tai määräaikaisen oikeuden asua kiinteistöllä. Myyjän on ilmoitettava varoinaan nautinta- ja hallintaoikeus kiinteistöön. Ostajan on ilmoitettava kiinteistö omistaminaan varoina.
Esimerkki: Oikeus osinkoon
A on lahjoittanut osakeyhtiö X:n osakkeet C:lle, mutta on määrännyt, että B:llä on oikeus osakkeiden perusteella maksettavaan osinkoon. C:n on ilmoitettava osakeyhtiö X:n osakkeet omistaminaan varoina. B:n on ilmoitettava varoinaan osakkeiden nautinta- ja hallintaoikeus (oikeus osakkeiden tuottoon).
Esimerkki: Asunto lesken hallinnassa
Leski on käyttänyt oikeuttaan pitää jakamattomana hallinnassaan jäämistöön kuuluva asunto. Lesken on ilmoitettava varoinaan asuntoon kohdistuva hallintaoikeus. Jakamattoman kuolinpesän on ilmoitettava asunto omistaminaan varoina.
|
Hallinta- ja nautintaoikeuden haltijan on ilmoitettava oikeudestaan varoihin vastaavat tiedot kuin omistajan ja lisäksi hänellä olevan oikeuden laji. Jos esimerkiksi 100 kappaletta X Oy:n osakkeita on lahjoitettu siten, että oikeuden niiden tuottoon on saanut henkilö A ja omistusoikeuden henkilö B, A:n on ilmoitettava veroilmoituksessaan yhtiön nimi X Oy, osakkeiden tai arvo-osuuksien lukumäärä (100) ja oikeuden laji (tuoton saaja). B:n on puolestaan ilmoitettava veroilmoituksessaan yhtiön nimi, osakkeiden lukumäärä ja oikeuden laji (omistaja).
Veloistakin ilmoitetaan osa
Veloistaan luonnollisen henkilön ja kotimaisen kuolinpesän on ilmoitettava lainat, jotka on saatu luotto- ja rahoituslaitoksilta, valtiolta, kunnalta, vakuutus- ja eläkelaitokselta, huoltokonttorilta ja työnantajalta. Lisäksi verovelvollisen on ilmoitettava muutkin lainansa, jos niiden korko on verotuksessa vähennyskelpoinen.
Lainan korko on verotuksessa vähennyskelpoinen silloin, kun laina on käytetty tulonhankintaan (esimerkiksi vuokratulojen tai muiden pääomatulojen hankintaan) tai vakituiseen asuntoon. Myös valtion takaamien opintolainojen korot ovat verotuksessa vähennyskelpoisia.
Lainasta on ilmoitettava sen käyttötarkoitus, maksamatta oleva määrä verovuoden päättyessä ja mahdollinen lainan numero. Varsinkin omistajayrittäjien on hyvä lisäksi muistaa, että heidän on ilmoitettava osakeyhtiöstä ottama laina, joka vähennetään yhtiön osakkeiden arvosta jaettaessa osinkoa pääoma- ja ansiotuloksi, vaikka laina ei olisikaan sellainen, jonka korko on verotuksessa vähennyskelpoinen. Näiden lainojen ilmoittaminen tapahtuu yhtiön veroilmoituksen yhteydessä.
Lisäksi veroilmoituksen kohdassa 4.4. tulee ilmoittaa osakeyhtiöstä vuonna 2007 nostetut ja vuoden lopussa 31.12.2007 maksamatta olleet osakaslainat. Takaisinmaksetut osakaslainat ilmoitetaan puolestaan kohdassa 7.2. Osakaslainojen ilmoittaminen koskee tilanteita, joissa lainansaaja tai hänen perheenjäsenensä tai he yhdessä omistavat (suoraan tai välillisesti) vähintään 10 prosenttia yhtiön osakkeista tai heillä on vastaava osuus yhtiön kaikkien osakkeiden ¬tuottamasta äänimäärästä.
Kenen velat ja varat?
Jokainen täydentää omaan veroilmoitukseensa ainoastaan omat varansa ja velkansa. Jos puolisot omistavat omaisuutta yhdessä, esimerkiksi asunnon, sen tulisi näkyä omistusosuuksien mukaisen jakosuhteen mukaan kummankin puolison varoina. Jos asunto on vain toisen puolison nimissä, koko asunnon tulisi olla merkitty kokonaan hänen varallisuudekseen.
Sama periaate koskee myös velkoja. Mikäli velka on esimerkiksi molempien puolisoiden nimissä, kumpikin täydentää tarvittaessa ilmoitustaan niin, että puolet velasta on merkitty omaan ilmoitukseen velaksi, mikäli velkakirjan ehdot eivät määrittele velkaosuuksia jollakin muulla tavalla.
Kaikkea ei tarvitse ilmoittaa
Kaikkea varallisuutta ei tarvitse lisätä veroilmoitukseen, vaikka sitä ei olisi merkitty esitäytettyyn veroilmoitukseen. Tavanomaista omassa käytössä olevaa koti-irtaimistoa ei tarvitse ilmoittaa. Autoja, moottoripyöriä, veneitä ei enää myöskään tarvitse ilmoittaa.
Suomalaisessa pankissa tai Euroopan talousalueella sijaitsevassa pankissa olevia lähdeveronalaisia talletuksia ja käyttelytileillä olevia varoja ei tarvitse ilmoittaa. Myöskään suomalaiset ja Euroopan talousalueella sijaitsevista valtioista olevat obligaatiot ja joukkovelkakirjalainat ovat yleensä lähdeveronalaisia ja ilmoitusvelvollisuudesta vapautettuja. Myöskään osuutta erillisenä verovelvollisena verotettavaan kotimaiseen kuolinpesään ei ilmoiteta.
Juha Koponen
johtava lakimies
Veronmaksajat