Esitäytetty veroilmoitus
Kotitalousvähennys
Muista vaatia kotitalousvähennys, jos olet teettänyt yrittäjällä esimerkiksi remontin kotonasi tai ostanut yritykseltä siivouspalvelun. Osan kustannuksista saat suoraan vähentää veroistasi.
Voit saada kotitalousvähennystä enimmillään 2 300 euroa vuonna 2007. Tähän määrään voi sisältyä vähennystä perusparannus- ja kunnossapitotyöstä enintään 1 150 euroa. Vähennykseen liittyy 100 euron omavastuuosuus.
Tulojen suuruus ei vaikuta kotitalousvähennyksestä saatavan hyödyn määrään. Jos saat kotitalousvähennystä esimerkiksi 500 euroa, verosi pienenevät saman verran.
Vähennykseen oikeuttava työ
Kotitalousvähennyksen saa kotona tai vapaa-ajan asunnossa teetetystä tavanomaisesta kotitaloustyöstä. Tällaista on esimerkiksi siivous, ruoan laitto ja ruohon leikkaus.
Vähennyksen saa myös tavanomaisesta hoiva- ja hoitotyöstä kuten lasten, vammaisten tai vanhusten hoidosta. Myös ulkoilussa auttaminen, syöttäminen ja kylvettäminen oikeuttavat vähennykseen. Vähennystä ei saa esimerkiksi kotisairaanhoitajan tai kampaajan kotona tekemästä työstä.
Lisäksi vähennyksen saa asunnon ja vapaa-ajanasunnon kunnossapito- tai perusparannustyöstä, kuten keittiön ja kylpyhuoneen remontista tai rakennusten ulkokunnostuksesta.
Uudisrakentamisesta tai siihen verrattavasta rakentamisesta ei saa vähennystä. Tällaista ovat esimerkiksi rakennuksen laajentaminen tai kylmätilojen muuttaminen asuinkäyttöön tai grillikatoksen tai leikkimökin rakentaminen. Vähennykseen oikeuttavat kuitenkin kattamattomien rakennelmien kuten esimerkiksi pation, aidan tai laiturin rakennuttaminen ennestään rakennetun rakennuksen yhteyteen.
Asunto-osakeyhtiön osakas saa vähennyksen vain omalle kunnossapitovastuulleen kuuluvista kunnossapito- ja perusparannustöistä. Asunto-osakeyhtiön vastuulle kuuluvista töistä kotitalousvähennystä ei voi saada.
Kotitalousvähennystä ei myönnetä, jos samaa työsuoritusta varten on saatu omaishoidon tukea, kunnan myöntämä sosiaali- ja terveydenhuollon palveluseteli, lasten kotihoidontukea tai yksityisen hoidon tukea, työnantajana toimivalle kotitaloudelle maksettavaa palkkatukea tai matalapalkkatukea. Vähennystä ei myöskään myönnetä, jos asunnon korjaukseen on myönnetty julkisyhteisön varoista korjausavustusta. Pientalojen lämmitystapamuutoksiin myönnettävä energia-avustus ei estä vähennystä.
Edellä mainitut tuet ja palveluseteli estävät vähennyksen saamisen vain niissä töissä, joita varten tuki on saatu. Esimerkiksi illalla tapahtuva lastenhoito oikeuttaa vähennykseen, vaikka kotihoidontukea on saatu päivällä tapahtuvaa hoitoa varten.
Mitkä kustannukset ovat vähennyskelpoisia?
A) Työkorvaus
Yrittäjälle tai yritykselle maksetusta työn osuudesta saat vähentää 60 prosenttia. Vähennys lasketaan arvonlisäverollisesta hinnasta. Jos maksat myös materiaaleista tai matkakuluista, pyydä yritykseltä sellainen lasku, josta selviää työn osuus. Vähennyksen tekeminen edellyttää, että yrittäjä on ennakkoperintärekisterissä. Voit tarkistaa asian internetistä yritys- ja yhteisörekisteristä osoitteessa www.ytj.fi tai soittamalla verotoimistoon.
B) Palkka
Jos olet maksanut palkkaa kotitaloudessasi työskentelevälle työntekijälle, saat vähentää 30 prosenttia maksamasi palkan määrästä. Lisäksi saat vähentää kokonaisuudessaan maksamasi palkan sivukulut eli työnantajan sosiaaliturvamaksun, työeläke- ja työttömyysvakuutusmaksun sekä tapaturma-vakuutus- ja ryhmähenkivakuutusmaksut.
Työn tekemispaikka
Kotitalousvähennyksen voi saada vakituisessa asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa tehdystä kotitalousvähennykseen oikeuttavasta työstä. Asuntoon kuuluvat myös piha-alue ja sillä sijaitsevat asumiseen liittyvät rakennukset kuten autotalli ja sauna.
Kotitalousvähennyksen voi saada myös työstä, joka on tehty sinun tai puolison (tai kuolleen puolison) vanhempien, isovanhempien tai edellä mainittujen henkilöiden puolisoiden käyttämässä asunnossa tai vapaa-ajanasunnossa, jos maksat siitä aiheutuneet kulut joko itse tai puolisosi maksaa ne. Vähennyksen voi saada myös, jos vähennykseen oikeuttavaa työtä tehdään yksityisessä palvelutalossa asuvan henkilön omissa tiloissa.
Jos kesämökki on suvun yhteiskäytössä, on kotitalousvähennykseen oikeus kaikilla mökkiä käyttäneillä, jotka ovat osallistuneet korjauskustannuksiin. Vähennys myönnetään siinä suhteessa, missä kukin on korjauskustannuksiin osallistunut.
Asunnon hallintatavalla ei ole merkitystä, kyseessä voi olla oma tai vuokrattu asunto. Sijoitusasuntoon kohdistuvat menot vähennetään vuokratulosta.
Kotitalousvähennys puolisoilla
Voit saada puolisosi kanssa yhteensä 4 600 euron vähennykset. Samoja kustannuksia ei voi vähentää kahteen kertaan molempien veroilmoituksilla. Jos vähennyksen yläraja ei ylity, kannattaa vähennystä vaatia vain toiselle puolisolle. Näin omavastuu tulee vähennetyksi vain kertaalleen.
Jos vähennystä vaatineen verot eivät riitä vähennyksen tekemiseen tai vähennyksen vaadittu määrä ylittää enimmäismäärän, vähentämättä jäänyt määrä siirretään viran puolesta toiselle puolisolle. Siten mitään et menetä, vaikka vähennystä ei vaadita molempien puolisoiden veroilmoituksella. Puolisoina pidetään myös avopuolisoita, joilla on yhteinen lapsi tai jotka ovat aikaisemmin olleet naimisissa.
Lomake löytyy täyttöoppaasta
Kotitalousvähennystä varten on lomake 14, joka löytyy esitäytetyn veroilmoituksen täyttöoppaasta ohjeineen. Liitä tämä lomake esitäytettyyn veroilmoitukseen. Lomakkeen täyttöä on helpotettu. Enää ei itse lasketa kotitalousvähennyksen määrää. Riittää, että merkitset lomakkeelle vähennyskelpoiset kustannukset.
Lomakkeen 14 alussa kysytään, minkä tyyppisestä työstä on kyse. Koska tavanomaisen kotitaloustyön ja hoiva- ja hoitotyön kohdalla vähennysoikeus on tuplasti suurempi kuin kunnossapito- ja perusparannustyössä, on tärkeää merkitä lomakkeelle 14 rasti oikeaan kohtaan. Et selviä yhdellä lomakkeella, jos olet sekä teettänyt remontin että ostanut siivouspalveluita. Jokaisesta ostetusta palvelusta tehdään oma lomake.
Vähennys voi olla esitäytetyllä veroilmoituksella valmiina, jos olet hakenut muutosta verokorttiisi vähennyksen vuoksi. Tarkista kuitenkin, onko kotitalousvähennys veroilmoituksessa. Jos tiedot puuttuvat, lisää ne. Pidä laskut ja kuitit tallessa itselläsi.
Verohallitus on antanut kotitalousvähennystä koskevan ohjeen, joka löytyy osoitteesta www.vero.fi. Lisätietoja myös mm. osoitteessa www.veronmaksajat.fi.
Päivi Kaari
johtava lakimies
Veronmaksajat