Veronmaksajain Keskusliitto ry  :  Kalevankatu 4, 00100 Helsinki  :  (09) 618 871  :  veronmaksajat@veronmaksajat.fi

www.veronmaksajat.fi

Arvonlisävero

Arvonlisävero on käytetyin yleinen kulutusvero maailmassa. Se on voimassa yli 130 maassa, joiden joukossa ovat lähes kaikki OECD-maat ja myös tärkeimmät OECD:n ulkopuoliset maat, kuten Kiina, Intia, Venäjä ja Brasilia. OECD-maista Yhdysvallat on ainoa maa, jossa ei ole käytössä arvonlisäveroa. Suomessa arvonlisäverotus tuli voimaan 1.6.2004. 

Voimakkaimmin arvonlisäverotusta harmonisoidaan sisämarkkinoiden edistämiseksi EU:ssa, mutta myös OECD on työstänyt yhteisiä suuntaviivoja toimivalle arvonlisäverojärjestelmälle. EU-maiden kulutusverotus onkin viimeisten vuosikymmenten aikana lähentynyt toisiaan huomattavasti. Suurin osa lähentymisestä on saavutettu kuitenkin uusien maiden EU:hun liittymisen kautta. Uudistukset arvonlisäverotuksen harmonisoinnissa ovat olleet hyvin hitaita, minkä vuoksi järjestelmän yksinkertaistamiseen kohdistuu yhä uusia paineita.

Suomen yleinen arvonlisäverokanta on kansainvälisessä vertailussa varsin korkea. EU-maiden keskimääräinen yleinen arvonlisäverokanta on 19,5 prosenttia, kun se OECD-maissa on 16,9 prosenttia vuonna 2008. Arvonlisävero tuotti vuonna 2007 Suomen valtiolle 15 mrd. euroa.

Kuva arvonlisäverokannoista eräissä maissa (Pdf-kuva)

Maa

Yleinen
verokanta

Alennettu
verokanta

Erityinen
alennettu
verokanta

”Parking
rate”

Nollavero-
kanta
( on käytössä)

Alankomaat

19

6

-

-

x

Australia

10

 

 

 

x

Belgia

21

6

-

12

x

Bulgaria

20

7

 

 

x

Espanja

16

7

4

-

x

Intia *

12,5

4 / 1

 

 

x

Irlanti

21

13,5

4,8

13,5

x

Islanti

24,5

7

 

 

x

Italia

20

10

4

 

x

Itävalta

20

10

-

12

x

Japani

5

 

 

 

x

Kanada **

5

 

 

 

x

Kiina ***

17

13

4 / 6

 

x

Kreikka

19

9

4,5

-

x

Kypros

15

5 / 8

-

-

x

Latvia

18

5

-

-

x

Liettua

18

5 / 9

-

-

x

Luxemburg

15

6 / 12

3

12

x

Malta

18

5

-

-

x

Norja

25

14 / 8

 

 

x

Portugali

20

5 / 12

-

12

x

Puola

22

7

3

-

x

Ranska

19,6

5,5

2,1

 

x

Romania

19

9

 

 

x

Ruotsi

25

6 / 12

-

-

x

Saksa

19

7

-

-

x

Slovakia

19

10

-

-

x

Slovenia

20

8,5

-

-

x

Suomi

22

8 / 17

-

-

x

Sveitsi

7,6

3,6 / 2,4

 

 

x

Tanska

25

-

-

-

x

Tsekki

19

9

-

-

x

Unkari

20

5

-

-

x

Viro

18

5

-

-

x

Yhdistynyt Kuningaskunta

17,5

5

-

-

x

 
* ALV:tä sovelletaan osavaltioiden sisäiseen hyödykkeiden myyntiin. Osavaltioiden välillä hyödykkeitä verotetaan valtion myyntiverolla. Palveluiden myynnillä on oma välillinen 12,36 %:n vero. Intiassa on käytössä myös korotettu 20 %:n alv-kanta mm. eräille polttoaineille ja alkoholille.
** Yleisen verokannan lisäksi lähes kaikki maakunnat (provinssit) asettavat oman arvonlisäveron ja tietyillä maakunnilla on vielä sen päälle omia arvonlisäveroja.
*** ALV:n ohella Kiinassa on kaksi muuta välillistä veroa: tietyille erityistuotteille asetettu kulutusvero ja lähinnä yrityspalveluille suunnattu kulutusvero.
 
Lähde: Euroopan komissio (tilanne 1.7.2008) ja KPMG's Corporate and Indirect Tax Rate Survey 2008
 
 Lakisääteiset arvonlisäverokannat Suomessa vuonna 2008

22 %

Yleinen veroaste

17 %

Elintarvikkeet ja eläinten rehut
(ei eläimet, juomavesi, alkoholijuomat ja tupakka)

8 %

Henkilökuljetukset
Kirjat
Liikuntapalvelut
Lääkkeet
Majoituspalvelut
Pääsyliput kulttuuri-, sirkus- ja urheilutapahtumiin, elokuviin ja huvipuistoihin
Yleisradion televisiolupamaksu
2007–2010: parturi- ja kampaamopalvelut sekä polkupyöriin, kenkiin, nahkatavaroihin, vaatteisiin ja liinavaatteisiin kohdistuvat pienet korjauspalvelut

0 %

 

Vienti
Suomen ulkopuolelle suuntautuvat tavarakuljetukset
Osa rahoitus- ja vakuutuspalveluiden liitännäispalveluista kuten sijoitusneuvonta ja tallelokeroiden vuokra,
Vähintään kuukaudeksi tilatut sanoma- ja aikakauslehdet sekä yleishyödyllisten yhteisöjen jäsenlehtien painosten myynnit
Vesi- ja ilma-alusten sekä niihin kohdistuvien töiden myynti

Vapautus

Sairaanhoito, lääkärinhoito, hammashoito
Sosiaalihuoltoon ja sosiaaliturvaan liittyvät palvelut
Koulu- ja yliopisto-opetus, ammattikoulutus
Rahoitus- ja vakuutuspalvelut (huom. poikkeus)
Arpajaiset ja rahapelit,
Esiintyvien taiteilijoiden palkkiot
Kiinteistöjen sekä rakennusmaan myynti
Julkiset hautauspalvelut

Päivitetty 18.9.2008

 

Veronmaksajien ekonomistit

Pääekonomisti
Jaana Kurjenoja
Puh. (09) 6188 7326
etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi

Ekonomisti
Minna Punakallio
Puh. (09) 6188 7327
etunimi.sukunimi@veronmaksajat.fi
(tällä hetkellä perhevapaalla)