Valtion talous
Suomen julkinen sektori muodostuu kolmesta eri sektorista: valtiosta, kunnista ja sosiaaliturvarahastoista.
Näistä merkittävin sektori on valtio, jonka osuus kerätyistä verotuloista on noin puolet. Valtio myös siirtää osan tuloistaan kunnille valtionosuuksien kautta. Kuntien verotuotot kattavat kaikista verotuoista noin viidenneksen.
Sosiaaliturvarahastot hoitavat Suomessa julkisen vallan säätämää perusturvaa ja lakisääteistä työeläkevakuutusta. Sosiaaliturvarahastoihin kuuluvat muun muassa Kansaneläkelaitos, Työttömyysvakuutusrahasto, työttömyyskassat, sairauskassat, työttömyyskassat, lakisääteistä työeläkevakuutusta hoitavat yhtiöt, eläkesäätiöt, eläkekassat ja julkiset laitokset (esim. Kuntien eläkevakuutus). Työeläkelaitokset määriteltiin tilastoinnissa osaksi Suomen julkista sektoria EU:n komission tammikuussa 1997 tekemällä erityisellä päätöksellä.
Lähde: Tilastokeskus.