Autot
Käytetyn auton tuonti
Tuotaessa käytetty auto maahan, siitä on maksettava autoveroa ja autoverolle laskettavaa arvonlisäveroa. EU:n ulkopuolelta tuotavista autoista kannetaan lisäksi tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Veron määrää tulli. Autoa saa käyttää vasta, kun vero on määrätty ja maksettu.
Tulli voi antaa yksityishenkilölle oikeuden käyttää autoa liikenteeseen ennen veron maksua enintään kolmen kuukauden ajan. Kolmen kuukauden luvan edellytyksenä on, että ajoneuvosta annetaan autoveroilmoitus viiden päivän kuluessa luvan myöntämisestä ja että ajoneuvon rekisteröintikatsastus aloitetaan 10 päivän kuluessa luvan myöntämisestä. Luvan ehtona on myös, ettei ajoneuvon omistusoikeutta siirretä. Jos ajoneuvoa koskeva veroilmoitus tai verotus peruutetaan, verovelvolliselta peritään ennakkoratkaisusta perittävä maksu. Sen lisäksi peritään maksu, jonka suuruus on enintään kymmenesosa siitä verosta, joka ajoneuvosta olisi tullut säännönmukaisesti suoritettavaksi.
Auto verotetaan käytettynä ajoneuvona, kun se on Suomeen tuotaessa ollut rekisteröitynä tai käytössä muualla kuin Suomessa. Päästötiedon ja auton painon perusteella määräytyviä veroprosentteja sovelletaan sekä uusina että käytettyinä verotettaviin autoihin. Vuoden 2008 alusta on luovuttu käyttöönotettujen autojen niin sanotuista yksilöllisistä veroprosenteista.
Käytetyn ajoneuvon verotusarvo on pääsääntöisesti vastaavan ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa. Mikäli yleistä vähittäismyyntiarvoa ei pystytä markkinoilta määrittämään, käytetyn ajoneuvon verotusarvo voidaan laskea vastaavan uuden ajoneuvon yleisen vähittäismyyntiarvon perusteella. Verotus-arvo voidaan määrittää ns. pyyntihinnan pohjalta vähentämällä siitä tavanomaisia alennuksia vastaava määrä. Käytetyn ajoneuvon tavanomaisten alennusten määrä on 5 % lisättynä 750 eurolla käytetyn ajoneuvon pyyntihinnasta tai 1 500 euroa riippuen siitä, kumpi näistä johtaa suurempaan vähennykseen. Vähennyksen määrä on kuitenkin enintään 30 % pyyntihinnasta.
Käytetyn ennen vuotta 2003 valmistetun moottoripyörän tuonti
Käytetyn moottoripyörän verotusarvo on pääsääntöisesti vastaavan ajoneuvon yleinen vähittäismyyntiarvo Suomessa. Veron osuus lasketaan niiden yleisten veroperusteiden mukaan, jotka olivat voimassa, kun ajoneuvot olivat uusia. Tullihallitus vahvistaa veron osuudet julkaisemassaan taulukossa. Taulukon mukaista veron osuutta sovelletaan verotuksiin, jotka tulevat vireille sen jälkeen, kun 14 päivää on kulunut taulukon julkaisemisesta. Mikäli veron osuutta ei ole julkaistu taulukossa veron osuus käytetyistä ennen vuotta 2003 valmistetuista moottoripyöristä määrätään seuraavan taulukon mukaan:
|
enintään 130 cm3
|
9 %
|
|
131 – 255 cm3
|
12 %
|
|
256 – 355 cm3
|
15 %
|
|
356 – 505 cm3
|
19 %
|
|
506 – 755 cm3
|
21 %
|
|
756 cm3 tai enemmän
|
23 %
|
Käytettynä maahan tuodun moottoripyörän vero voi olla enintään veron määrä, joka sisältyy markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon jäljellä olevaan arvoon.
Hintatiedot
Uusien ajoneuvojen hinnat perustuvat kaupallisten toimijoiden Tullille ilmoittamiin hintoihin. Tulli ylläpitää uusien ajoneuvojen verotusarvotilastoa, jota varten uusia ajoneuvoja kaupallisesti maahantuovat toimijat ilmoittavat Tullille sen hinnan, jolla kyseistä ajoneuvoa yleensä tarjotaan myytäväksi Suomessa.
Käytettyjen ajoneuvojen hinnat perustuvat markkinoilta kerättyihin hintahavaintoihin. Kaikki hinnat muodostetaan Tullissa tilastollisen analyysin avulla. Markkinoilta kerättyjen tietojen perusteella on muodostettu pyyntihinta, josta tehtävien tavanomaisten alennusten jälkeen saadaan ajoneuvon yleinen myyntihinta.
Pakettiauton vero
Uuden pakettiauton verotusarvo lasketaan edelleen auton hankintahinnan perusteella. Yksinomaan tavarakuljetukseen tarkoitettujen autojen vero on 35 prosenttia verotusarvosta, mikäli laissa säädetyt edellytykset auton kokonaismassasta ja tavaratilan koosta täyttyvät. Muiden pakettiautojen osalta vero on 72 prosenttia verotusarvosta. Näistä nk. täydenverokannan pakettiautojen verosta tehdään kiinteä 770 euron vähennys. Käytetyn pakettiauton vero lasketaan vastaavan uuden pakettiauton verosta. Vero alenee auton iän perusteella yhdellä prosentilla kuukautta kohden kunkin edellisen kuukauden loppuun lasketusta jäännösarvosta. Käytettynä maahan tuodun pakettiauton vero voi olla enintään veron määrä, joka sisältyy markkinoilla olevan vastaavan ajoneuvon jäljellä olevaan arvoon.
Tuonti EU:n ulkopuolelta - tulli ja maahantuonnin arvonlisävero
EU:n ulkopuolelta tuotavasta ajoneuvosta on suoritettava autoveron ja autoverosta kannettavan arvonlisäveron lisäksi tulli ja maahantuonnin arvonlisävero. Ajoneuvosta kannettavan tullin määrä on tullausarvosta:
|
Henkilöauto
|
10 %
|
|
Matkailuauto
|
10 %
|
|
Pakettiauto
|
|
|
-enintään 2500 cm3
|
10 %
|
|
-yli 2500 cm3
|
22 %
|
|
Moottoripyörä
|
|
|
-enintään 250 cm3
|
8 %
|
|
-yli 250 cm3
|
6 %
|
Maahantuonnin arvonlisävero on 22 % tullausarvon ja tullin yhteismäärästä.
Muuttotavarana tuotu auto
Maahan muuttavan henkilön muuton yhteydessä tuoman yhden yksityistalouteen kuuluvan verollisen ajoneuvon autoveroa alennetaan enintään 13 450 eurolla, jos
- muuttaja on välittömästi ennen muuttoaan ollut ulkomailla yhtäjaksoisesti vähintään 1 vuoden ajan
- ajoneuvo on välittömästi ennen muuttoa ollut muuttajan tai hänen aviopuolisonsa omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja muuttajan käytössä ulkomailla vähintään 6 kuukauden ajan.
Muuttotavarana tuodun ajoneuvon saa luovuttaa veroa maksamatta toiselle vasta, kun auto on ollut muuttajan omistuksessa tai omistukseen johtavassa hallinnassa ja käytössä kolme vuotta, josta vähintään yhden vuoden Suomessa.
EU:n ulkopuolisesta valtiosta tuodusta, muuttotavarakohtelun saaneesta, yksityiskäyttöön tarkoitetusta ajoneuvosta ei peritä tullia.
Lisätietoja auton tuonnista www.tulli.fi
(Päivitetty 2.1.2008)